Optimaint Oy

Yrityksen tarina

Vuosina -85 ja -87 Raukolan perheeseen Simolle ja Marjalle syntyi kaksi poikaa. Isoveli Petriä synnytyslaitokselta haettaessa jäädytti tammikuun pakkanen Talbotin kaasuvaijerin ja poika tuotiin kotiin kierrokset tapissa. Kun nuorempaa Pasia vuorostaan kyydittiin kotiin heinäkuun helteillä, alkoi samaisen Talbotin moottori keittää ja moottorin lämpö oli ajettava hyttiin, jotta päästiin perille ennen kiinnileikkautumista. Mikä hauskinta: Nyt Petri on kova autoharrastaja, ja Pasi suoritti taannoin kylmäalan pätevyyden.

 

Raukolat, sekä isä Simo että pojat, ovat aina olleet kiinnostuneita erilaisista koneista ja niiden kanssa puuhailusta. Simoa maatilan kasvattina kiinnostavat erityisesti vanhat traktorit. Petri ja Pasi ovat innokkaita amerikanrautojen harrastajia. Yhteisenä harrastuksena miehillä on vanhat harmonikat ja niiden laittaminen. On niitä tullut soitettuakin – molemmat pojat ovat Suomen pelimannimestareita harmonikan soitossa. Yhtä kaikki, kaikenlainen teknisten vempeleiden kanssa puuhailu on yhdistänyt kolmikkoa. Käsissä pysyy niin jakari kuin stroboskooppikin.

 

Simon tausta ja kokemus teollisuuden kunnossapidon alalta on pitkä ja vahva. Pojat seurasivat isänsä jalanjäljissä sähköinsinööreiksi ja ovat tehneet työuransa alusta lähtien kunnossapidon parissa. Kun kokemusta kertyy, kertyy myös näkemystä: 2010-luvun alussa alkoi vaikuttaa siltä, että Satakunnan isoissa teollisuuslaitoksissa kunnossapitoa ei aina hoideta parhaalla mahdollisella tavalla. Siitä kertoi muun muassa kunnossapitotoimijoiden vaihtuminen usein melko nopealla tahdilla. Kunnossapidon kustannukset nousivat hallitsemattomasti, palvelutaso vaihteli ja asiakasyritykset olivat syystäkin tyytymättömiä. Monet asiat olisi voinut hoitaa fiksummin. Syntyi ajatus omasta yrityksestä.

 

Näistä lähtökohdista alkunsa saanut Optimaint Oy näki päivänvalon keväällä 2012. Yksinkertainen ydinajatus oli silloin ja on edelleen tuottaa aidosti laadukasta ja hinnaltaan kilpailukykyistä kunnossapitotoimintaa Satakunnassa. Asiakkaiden tarpeet, tilanteet ja resurssit muuttuvat joskus nopeastikin, ja joustava kunnossapitosopimus tuo äkillisiin muutoksiin mielenrauhaa. Reiluuden ja rehellisyyden lisäksi tärkein yksittäinen arkipäiväistä toimintaa ohjaava arvo on maalaisjärki: Kaikki tehdään niin fiksusti kuin voidaan. Laatu tuo aina pitkässä juoksussa säästöä. Mittaaminen, laskeminen ja huolellinen arviointi luovat tukevan selkänojan järkeville päätöksille.

 

Hyvin tehtyä työtä ei olisi olemassa ilman hyviä ja ammattitaitoisia työntekijöitä. Yrittäjäkolmikon lisäksi perheomisteinen Optimaint työllistää eri alojen huippuosaajia, joiden työstä kuka tahansa voisi olla todella ylpeä. Omien työntekijöiden lisäksi käytettävissä olevaa osaamista täydentää laaja yhteistyökumppanien verkosto.

 

Tulevaisuuteen Optimaint katsoo luottavaisesti – yhdessä omaan tulevaisuuteensa luottavien ja siihen satsaavien asiakasyritysten kanssa.